Betsson hävisi oikeustaistelun Suomessa – yhtiön kaikki brändit joutuvat maksublokin alle

arpajaislaki Veikkauksen monopoli Betsson

Betsson on hävinnyt hallinto-oikeudessa käymänsä taistelun, jonka johdosta Poliisihallitus asetti yhtiön brändeille maksublokin.

Betssonin emoyhtiö BML Group sai jo aikaisemmin uhkasakon Poliisihallitukselta, kun sen katsottiin markkinoineen luvattomasti pelejään Suomeen. Yhtiö haastoi päätöksen oikeuteen, jonka ratkaisu saatiin helmikuussa. Taistelu päättyi voitokkaasti Poliisihallituksen kannalta, mikä tarkoitti sitä, että maksublokki aktivoitiin jokaiselle BML Groupin brändille.

Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tallettaminen NordicBetille ei onnistu enää jatkossa yleisimmillä maksutavoilla, sillä maksupalveluntarjoajat ja pankit ovat velvollisia blokkaamaan suomalaisasiakkaiden talletukset.

BML Groupilla on mahdollisuus valittaa päätöksestä vielä korkeimpaan oikeuteen. Tämän mahdollisuuden yhtiö on käyttämässä, sillä BML Groupin tiedottaja kommentoi NEXT.io-sivustolle, että asia tullaan viemään vielä korkeimman oikeuden käsittelyyn, mikäli sinne lupa heltiää.

On myös veikkailtu, että mustalle listalle joutuminen saattaisi heikentää mahdollisuutta saada lisenssi Suomeen rahapelimarkkinan auettua. Lisenssijärjestelmä on uuden hallituksen listalla ja sen on odotettu aukeavan aikaisintaan vuoden 2026 alussa.

BML Groupin alla on valtavan kokoiset brändit, kuten Betsafe, NordicBet ja Betsson, joten maksublokilla sekä mahdollisen lisenssin viivästymisellä on isoja vaikutuksia moniin suomalaisasiakkaisiin. Näiden kolmen ison brändin lisäksi maksublokki-listalle joutuivat CasinoEuro, EuroCasino, LiveRoulette, StarCasino, NordicAutomaten, NorgesAutomaten, Inkabet, Jackpot247, JallaCasino, Racebets ja SuperCasino.

Aiheeseen liittyvät uutiset