Suomi askeleen lähempänä lisenssijärjestelmää – aukeaako pelimarkkina vihdoin?
Suomi on toistaiseksi luottanut totaalisesti monopoliin, sillä ainoastaan Veikkaus on saanut markkinoida pelejään Suomessa.
Viime vuosina suurta puhetta on aiheuttanut se, että Veikkauksen monopolia on lähdetty puolustamaan jopa radikaaleilla päätöksillä. Esimerkkinä on se, että ulkomaalaisia peliyhtiöitä on uhkailtu maksublokilla, joka astuu voimaan vuonna 2023, mikäli nämä jatkavat markkinointia suomalaisille asiakkaille.
Ulkomaalaiset peliyhtiöt ovat tarjonneet jo vuosia parempia palautusprosentteja kuin Veikkaus, joten on täysin ymmärrettävää, että yhä useampi pelaa täysin laillisesti palveluita tarjoavilla sivustoilla.
Nyt myös Veikkauksessa on ilmeisesti herätty todellisuuteen, kun yhä useampi asiakas pelaa euronsa muualla. Maanantaina julkaistu yhtiön osavuosikatsaus piti sisällään melkoisen uutispommin, sillä toimitusjohtaja Olli Sarekoski antoi viitteitä siihen, että yhtiö suosittaa tulevaisuudessa lisenssijärjestelmää.
– Veikkauksen markkinaosuus digitaalisesta markkinasta on laskenut viime vuoden vastaavasta vertailuajankohdasta viisi prosenttiyksikköä ja lähestyy kriittisenä pidettyä 50 prosentin rajaa. Mikäli tuota voimakkaasti laskevaa trendiä ei saada pysäytettyä, pitää Suomessa alkaa pohtia kaiken rahapelaamisen saattamista saman sääntelyn piiriin, Sarekoski totesi.
Sarekoski toivoi HS:n haastattelussa, että keskustelu aloitettaisiin pikaisesti, koska siirtymä lisenssijärjestelmää tulee viemään joka tapauksessa vuosia. Sarekosken avaus onkin täysin poikkeuksellinen, koska aikaisemmin Veikkauksen puolelta ei ole edes vihjailtu markkinan avaamiseen. Tämä puheenvuoro saattaa olla ensimmäinen sysäys sille, että Suomi saa vihdoin odottamansa lisenssijärjestelmän.
Jo pitkään on puhuttu siitä, että Veikkauksen markkinaosuus tulee putoamaan niin kauan kuin Suomessa luotetaan monopoliin. Nyt tämä on kolahtamassa pahasti omille nilkoille, koska mitä pidempään muutos lisenssijärjestelmään kestää, niin se on huonommista lähtökohdista Veikkaus joutuu aloittamaan taistelun markkinaosuuksista, kun kaikki lyödään samalle viivalle.
Esimerkiksi Ruotsissa lisenssijärjestelmä saatiin voimaan jo hyvissä ajoin ennen Svenska Spelin markkinaosuuden rajua laskua. Tämä takasi sen, että Svenska Spel on onnistunut pysymään isona toimijana, vaikka markkina avautuikin.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Laitonta markkinointia – Veikkaus sai valtavan uhkasakon Poliisihallitukselta
Veikkaus on saanut Poliisihallitukselta peräti 2,9 miljoonan euron uhkasakon laittoman markkinoinnin takia. Suomessa vielä toistaiseksi…
Näin katsot jääkiekon MM-kisojen kaikki ottelut ilmaiseksi
Jääkiekon MM-kisojen ottelut on mahdollista katsoa täysin ilmaiseksi, mikäli omaat aktiivisen VPN-tilauksen. Tämän vuoden MM-turnauksen…
Paras VPN-tarjous 2024 – näistä saat parhaimmat tarjoukset
VPN-palvelut ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosien aikana, joten myös kilpailu on koventunut markkinoilla. Mikä hyöty…
Betsson vie Poliisihallituksen päätöksen korkeimpaan oikeuteen – maksublokit kumottu käsittelyn ajaksi
Betsson on päättänyt viedä Poliisihallituksen päätöksen maksublokeista korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. BML Groupin omistamat brändit asetettiin…
Nämä kaikki brändit ovat Poliisihallituksen mustalla listalla – talletukset yritetään blokata
Poliisihallituksen mustalle listalle joutui iso nippu brändejä, kun BML Group hävisi oikeustaiston ja joutui maksublokin…
Betsson hävisi oikeustaistelun Suomessa – yhtiön kaikki brändit joutuvat maksublokin alle
Betsson on hävinnyt hallinto-oikeudessa käymänsä taistelun, jonka johdosta Poliisihallitus asetti yhtiön brändeille maksublokin. Betssonin emoyhtiö…