Maksuliikenne-estot tulevat voimaan vuoden alusta – peliyhtiöiden musta lista julkaistaan tammikuussa
Suomessa astuu voimaan vuoden 2023 alussa maksuliikenne-estot, jotka koskevat mustalle listalle joutuneita peliyhtiöitä.
Suomessa aletaan blokkaamaan rahansiirtoja peliyhtiöille, jotka ovat harjoittaneet arpajaislain vastaista markkinointia. Toistaiseksi Poliisihallitus on julkistanut antaneensa maksublokit kahdelle yhtiölle. Nämä ovat laittomasti lottopelejään mainostaneet Nordic Tech Services N.V. ja Viking Technology N.V.
Tämän lisäksi Poliisihallituksen mukaan käynnissä on hallintoprosessi viiden ulkomaalaisen yhtiön kanssa. Nämä voivat mahdollisesti päättyä myös kieltopäätökseen, jolloin sivustolle rahan tallettaminen estetään.
Maksuliikenne-estojen kohdalla avainasemassa on pankit, jotka joutuvat estämään asiakkaiden talletuksia. Tämä maksaa kuitenkin pankeille melkoisesti, joten mistään yksinkertaisesta tilanteesta ei ole kyse.
– Maksuliikenne-estojen toteutumisen kannalta maksupalveluntarjoajat ovat avainasemassa, sillä niillä on velvollisuus estää maksut Poliisihallituksen edellyttämällä tavalla. Maksupalveluja ovat esimerkiksi tilisiirrot, maksukorttimaksut ja suoraveloitus. Mikäli maksuja ei estetä maksuliikenne-estojen mukaisesti, Poliisihallitus voi kieltää maksupalveluntarjoajalta rahapelaamista koskevien maksutapahtumien käynnistämisen ja toteuttamisen. Kiellon tueksi voidaan asettaa uhkasakko, Poliisihallituksen tiedotteessa todetaan.
Edelleen pelaaminen ulkomaalaisilla peliyhtiöillä on täysin laillista, joten sen suhteen suomalaisilla ei tule olemaan ongelmia. Esimerkiksi nettilompakot tarjoavat edelleen mahdollisuuden tallettamiseen ja pelaamiseen.
Maksuliikenne-eston piiriin joutuneet yhtiöt julkaistaan tammikuun aikana osoitteessa poliisi.fi/maksuliikenne-estot/.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Näin tallettaminen onnistuu Betsafe-pelitilille
BML Group Ltd:n brändit joutuivat maksuliikenne-estolistalle, jonka johdosta esimerkiksi Betsafe saa osakseen maksublokit. Poliisihallitus ilmoitti…
Näin tallettaminen onnistuu NordicBet-pelitilillesi
NordicBet on yksi Euroopan isoimmista peliyhtiöistä, jonka brändi tunnistetaan välittömästi useissa maissa. BML Group Ltd:llä…
Betsson sai miljoonien uhkasakon Poliisihallitukselta – joutuu maksublokki-listalle
Betsson on markkinoinut pelejään lainvastaisesti Manner-Suomeen, jonka johdosta Poliisihallitus määräsi yhtiölle 2,4 miljoonan euron uhkasakon.…
Näin katsot Super Bowl 2023 -ottelun ilmaiseksi netistä
Super Bowl 2023 huipentaa NFL-kauden 12. helmikuuta. Finaalissa kohtaavat Philadelphia Eagles ja Kansas City Chiefs.…
STT: Veikkauksen monopoli on murtumassa – myös SDP valmis avaamaan kilpailua
Veikkauksen monopoli on ollut pitkään puheenaihe, joka on herättänyt kiivastakin keskustelua eri toimijoiden keskuudessa. Veikkauksen…
Suomi askeleen lähempänä lisenssijärjestelmää – aukeaako pelimarkkina vihdoin?
Suomi on toistaiseksi luottanut totaalisesti monopoliin, sillä ainoastaan Veikkaus on saanut markkinoida pelejään Suomessa. Viime…